Juha Taskinen

Taskinen ulos norppakokouksesta"Sylikummi" Juha Taskinen joutuu pulaan Kuutinrotinoilla.

– "Sylikummi" Juha Taskinen joutuu pulaan Kuutinrotinoilla lauantaina – Savonlinnan järvipelastajat hoitavat suonenvedon.

Lahtelainen Juha Taskinen juuttui 60-jäsenisen matkailijaryhmän kanssa Espanjan Kataloniaan lentokiellon takia. Ryhmän piti lähteä takaisin Suomeen lauantaiaamuna, mutta vielä maanantaina Taskinen katseli hotellista aamuauringon nousua golfkentän takaa. Ryhmä starttaa vihdoin tiistaiaamuna bussilla kohti Suomea, mikä ei ollut mikään helppo juttu.

Kuuleeko Taskinen siellä Ylellä, paappa Juha Watt Vainiota tulemaan. Mitä tekee entisen SaiPan vasemman pakin Juha Pursiaisen.

Ikea tekee ison satsauksen Suomessa: ”Muutoksen myötä.

– Isolla kädellä. Ikea suomalaistaa asiakastoimituksiaan isolla kädellä.Kuva: Satumaari Ventelä/KL Ikea ottaa Kuopiossa.

Juha Taskinen vertasi saimaannorpan mahdollista sukupuuttoa siihen, että kaikki Sibeliuksen sävellykset hävitettäisiin pysyvästi siten, ettei kukaan enää koskaan voisi niitä soittaa tai kuulla. Sekä Sibelius että saimaannorppa ovat korvaamattomia kansallisaarteitamme!

Juha "Norppa" Taskinen, kuva Juha Taskinen Taskinen on yksi Suomen tunnetuimmista luontokuvaajista, joka on jo vuosia keskittynyt kuvaamaan erityisesti saimaannorppaa ja Saimaan järviluontoa. Hän on lisäksi tuottanut lukuisia elokuvia ja kirjoja, ja kuvannut myös muun muassa Laatokan luontoa ja laatokannorppaa sekä Vienan Karjalaa ja Vienanmerta.

Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Juha Tuomola kertoo Iltalehdelle, että Uudellemaalle, ja myös Helsinki-Vantaan.

Olet lukenut 1/5 maksutonta uutista. Ikea ottaa Kuopiossa käyttöön robotiikkaa, joka tekee asiakastilauksista entistä.

Juha “Norppa” Taskinen haluaa pelastaa Suomen ainoan kotoperäisen eläimen, saimaannorpan. Viimeiset 38 vuotta Taskinen on tehnyt menestyksekästä suojelu- ja tutkimustyötä norppien parissa. Silti verkkokalastus on edelleen liian suuri uhka Saimaalla.

"Sylikummi" Juha Taskinen joutuu pulaan Kuutinrotinoilla lauantaina – Savonlinnan järvipelastajat hoitavat suonenvedon.

Souda Kesämies Adenosiinitrifosfaatti Uusi vihreän kemian menetelmä löytyi sattumalta Kuopion. – Yliopistotutkija Petri Turhanen oli kehittämässä laboratoriomenetelmää erään tärkeän adenosiinitrifosfaatti- eli. Yksinäinen Mies Kuplapaja Mäntsälässä toimiva Kuplapaja on ostanut Länsi-Kymen Osuuspankilta liiketilat Kouvolasta, Elimäen kirkonkylästä. Yritys toi ensitöikseen liikehuoneiston näyteikkunaan esille entisöityjä ja rakennettuja volkkareita. Kuplavolkkarit ovat olleet osa Juhani, Jussi, Jyrängön elämää jo vuosikymmeniä. Ahdistus Oireet
Uutiset Trump Souda Kesämies Adenosiinitrifosfaatti Uusi vihreän kemian menetelmä löytyi sattumalta Kuopion. – Yliopistotutkija Petri Turhanen oli kehittämässä laboratoriomenetelmää erään tärkeän adenosiinitrifosfaatti- eli. Yksinäinen Mies Kuplapaja Mäntsälässä toimiva Kuplapaja on ostanut Länsi-Kymen Osuuspankilta liiketilat Kouvolasta, Elimäen kirkonkylästä. Yritys toi ensitöikseen liikehuoneiston näyteikkunaan esille entisöityjä ja rakennettuja volkkareita. Kuplavolkkarit ovat olleet osa Juhani, Jussi, Jyrängön elämää jo vuosikymmeniä.

Olet lukenut 1/5 maksutonta uutista. Ikea ottaa Kuopiossa käyttöön robotiikkaa, joka tekee asiakastilauksista entistä.

Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Juha Tuomola kertoo Iltalehdelle, että Uudellemaalle, ja myös Helsinki-Vantaan.

Kuuleeko Taskinen siellä Ylellä, paappa Juha Watt Vainiota tulemaan. Mitä tekee entisen SaiPan vasemman pakin Juha Pursiaisen.

Savonlinnalainen luontokuvaaja ja -kirjailija Juha Taskinen tunnetaan myös Haukiniemen tsasounan rakennuttajana. Vuonna 2013 Haukiniemeen (Taskisen maille) rakennetussa pyhätössä luovutettiin tapaninpäivänä ekumeenisen jouluhartauden yhteydessä ortodoksikirkon korkea kunniamitali Taskiselle.

Isolla kädellä. Ikea suomalaistaa asiakastoimituksiaan isolla kädellä.Kuva: Satumaari Ventelä/KL Ikea ottaa Kuopiossa.

Haku termillä: ‘Juha-Pekka’ tai ‘Taskinen’ kohdennettuna sisältöön.Tuloksia haulle löytyi 5 759.Näytämme vain ensimmäiset 2 000 tulosta. Vaihtamalla ja testaamalla erilaisia hakutermejä saat tarkempia ja laadukkaampia hakutuloksia.

Juha Taskinen (s. 1958), dokumentaristi, luontokuvaaja ja -kirjailija Jukka Taskinen , muusikko ( Disgrace -yhtyeessä), toimitusjohtaja Julius Taskinen (s. 1999), kilpapyöräilijä

Lahtelainen Juha Taskinen juuttui 60-jäsenisen matkailijaryhmän kanssa Espanjan Kataloniaan lentokiellon takia. Ryhmän piti lähteä takaisin Suomeen lauantaiaamuna, mutta vielä maanantaina Taskinen katseli hotellista aamuauringon nousua golfkentän takaa. Ryhmä starttaa vihdoin tiistaiaamuna bussilla kohti Suomea, mikä ei ollut mikään helppo juttu.

Juha "Norppa" Taskinen on seurannut norppien tilannetta vuosikausien ajan. Taskisen mukaan ihmiset ovat tänä vuonna olleet erityisen huolissaan leudoista säistä. Hänen mukaan tilanne on harvinaisen surkea. – Tänään kävin jäällä.

Juha "Norppa" Taskinen ja Saimaa-trilogia pääkirjastossa ke 18.3. Monesti palkittu ja kaikkien tuntema norppien suojelija Savonlinnasta kertoo Saimaa-trilogiansa kirjoista (Unelma Saimaasta 1991, Paluu Saimaalle 2009 ja Jää hyvin, saimaannorppa 2019).

Saimaannorppa on yksi maailman harvoista makeassa vedessä elävistä hylkeistä. Se jäi eristyksiin Suomen suurimpaan järveen noin 8 000 vuotta sitten, kun Saimaan ja Itämeren välinen yhteys katkesi jääkauden jälkeen maankohoamisen myötä. Saimaannorppa kehittyi omaksi alalajikseen vuosituhansien saatossa, mutta on edelleen läheistä sukua itämerennorpalle.